Vappuna 2014 lähdin hyvän ystäväni kanssa kohti Islantia pitkälle viikonloppulomalle. Matkaa oli kovasti odotettu ja jännittävin mielin – meillä ei nimittäin ollut oikein mitään käsitystä mitä odottaa. Olimme ystäväni kanssa monta kertaa puhuneet, että yhdessä pitäisi johonkin lähteä ja lykänneet sitä hamaan tulevaisuuteen. Vihdoin vappuna 2014 koitti se hetki, kun lähdimme yhdessä matkalle. Suuntana siis Islanti.
Reykjavik oli heti alusta lähtien kotoisa. Kaupungista tuli hyvä, rauhallinen fiilis. Islantilaiset ihmisinä saivat aikaan myös samanlaisen tunteen. Kävimme kuuntelemassa paikallisen suuruuden keikkaa pienessä pubissa ja se jäänee muistoihini pysyvästi. Lämminhenkinen tunnelma ja leppoisaa illanistumista. Koimme, että olimme heti tervetulleita mukaan tähän yhteisöön. Reykjavik on todella pieni kaupunki. Itse asiassa pääkaupungiksi se on ihan minimaalinen kylä. Islannissa asuu noin 300-350 tuhatta ihmistä, joista noin pari sataa tuhatta Reykjavikissa. Siitä huolimatta Reykjavik tuntuu siltä, kuin siellä asuisi 5 000 henkeä – just ja just. Kaupungin kauneus tulee niistä kaikista pienistä puurakennuksista (vähän niinkuin Pispalassa olis ollut!) ja katujen siisteydestä ja kujien kotoisuudesta. Shoppailijalle Reykjavik tuskin tarjoaa mitään, mutta hyvää ruokaa tarjolla oli kyllä.
Koska meillä ei ollut paljoa aikaa, jouduimme valitsemaan nähtävyydet ja vierailukohteet aika raakasti. Kummatkin Unescon maailmanperintökohteet jäivät siis tällä retkellä näkemättä. Valitsimme Gullfossin ja halusimme nähdä myös geysirit. Lisäksi pulahdimme kuumiin lähteisiin. Siis täysin turistin perusvalinnat.
Gullfoss on vesiputous. Gullfoss tarkoittaa nimenä kultaista putousta. Olen käynyt Niagaran putouksilla ja täytyy sanoa, että niille tämä toki jää toiseksi. Vaikuttava näkymä se Gullfossikin silti oli. Aika suurena miinuksena Gullfossin retkestä täytyy sanoa se, että paikalla tuuli todella paljon. Niin paljon, että oli lähes mahdotonta päästä käymään putouksen reunalla. Tämä on tietysti yleinen ongelma Islannissa, mutta Gullfossilla koin sellaisen tuulenpuuskan etten sitä ennen ollut koskaan kokenut (enkä sen jälkeenkään).
Geysirit ovat kuumia lähteitä, joista purkautuu höyryä ja ”vesisuihkuja”. Kävimme katsomassa kahta aktiivista geysiriä. Matkalla niiden luokse näin pienen taajaman, jossa oli lukuisia taloja isoilla tonteilla. Näiden talojen keskellä, suoraan ihmisten pihoissa, oli tällaisia höyryäviä geysirejä. Kun kysyin niistä, sanoivat islantilaiset sen olevan ihan normaalia. Geysirejä saattaa syntyä johonkin – esimerkiksi vaikka talon nurkalle.
Pulahdin myös Blue Lagoonin ulkoaltaan kuumaan veteen. Olen itse kylpylä-ihminen, joten odotin aika paljon Blue Lagoonilta. Jostain syystä, olin sen kuitenkin mieltänyt täysin erilaiseksi. Menin sinne viikonloppuna päivällä ja
kanssa-pulikoijat olivat pääsääntöisesti juopottelemassa olevia turisteja.
Islannin matkasta jäi käteen päällimäisenä ajatuksena ahdistus. Se, että
luonnonvoimat on niin suuret ettei niitä todellakaan voi hallita. Mutta silti ihmiset ovat niiden kanssa oppineet siellä elämään. Näimme hyvin perusasioita matkan aikana, mutta ne olivat silti meille täysin uusia ja erikoisia juttuja. Ensimmäinen ajatus kotiin tullessani oli, että en koskaan mene sinne takaisin. Oli pelottavaa seistä jossain ja todeta, että ei uskalla astua mihinkään suuntaan. Paitsi asfalttitielle, jos sellainen oli läheisyydessä. Siitä huolimatta suosittelin sitä jokaiselle ystävälleni, koska se on niin uniikki ja erilainen kohde. Nyt aikaa on kulunut puolitoista vuotta ja vähitellen aika on kullannut muistoa. Olen siis huomannut katselevani taas lentolippuja kohti Reykjavikia…
